Talvikengät talveksi?

Myönnetään, että toi on mulle hiukan outo käsite... Mähän kuljen suurin piirtein kesät talvet samoissa kengissä ja siitä oon sitte saanut kuulla. Syyksi tähän ilmiöön väitän etteivät mitkään talvikengät ole kivat! Varsinkaan ne varrelliset saappaat! Ne olen pitkän aikaa jo kiertänyt kaukaa... Että tennareilla tämä likka vetää talvetkin.

Nyt olen kuitenkin lämmennyt sille ajatukselle, että jalat olisivat lämpöiset talvellakin pihalla kulkiessa. Hyvä, kun sen nyt tajusin! Mutta se kenkien ulkonäkökysymys ja käytännöllisyys ovat olleet oikein hankala yhdistelmä... Mutta sitten löysin ne oikeat jotka vastaisivat vaatimuksiani talvikenkien suhteen! DR. MARTENSIT ne olla pitää!

Siinäpä muutamia oikean mallikkaita vaihtoehtoja. Brandossilta saisin nämäkin tilattua (kuvatkin siis sieltä..), mutta mitäpä nuuka ittellensä voi? Joka tapauksessa näissä olisi se etu, että näitä voisi käyttää ympäri vuoden , talvellakin, koska näihin mahtuisi villasukat mukisematta. Oletteko näet koskaan yrittäneet laittaa tennareita jalkaan vilasukkien kera? Ei ole mikään hemaiseva näky!

Mitäs muuta kuin kenkähaaveiluja? No, lappi on meikäläisen tämän hetkinen sijaintini ja täällä on sentään edes vähän lunta ja pakkasta. Saapahan edes valkoisen joulun! Ja kuvia tulee vasta vähän ajan päästä, koska joku kumma oli mennyt unohtamaan mun kameran USB- johdon... Kukahan se on mahtanu olla?

Omaa rauhaa

Olen tässä nyt ollut tämän päivän itsekseni kotosalla. Mukavaa vaihtelua taas välillä, saa olla ja tehdä niinkuin huvittaa. Olen viettänyt aikaa ystäväni kanssa, ajellut, katsonut telkkaria, maannut sängyssä ja tehnyt ruokaa. (Solvelsin taas jotain omaani, ja tuli hyvää! Se oli kukkakaali versio makaronilaatikosta, kun en itse pysty enää sitä viljaa mässyttämään...)

Ennen kaikkea tämä oma rauha on antanut minulle aikaa miettiä asioita. Tai omaa itseäni ja muita. Totesin tässä ainakin, että sanomme liian harvoin toisillemme kuinka paljon välitämme toisistamme. Joskus emme ehkä ollenkaan. Olisi hyvä edes kerran sanoa se toiselle ääneen, koska äkkiä voi olla liian myöhäistä. Mutta jos siihen ei jääkkään enää mahdollisuutta, niin uskon kuitenkin, että ihminen, jonka menettää lopullisesti, tiesi olevansa pidetty. Mutta ihmiset sanokaa läheisillenne, kuinka tärkeitä he ovat teille! Se ei maksa mitään ja sillä saa vain hyvän mielen toisille aikaan. Ja itselle myös.

Mitäs minä sitte itsestäni oivalsin? No, ainakin sen, että "tunnelukkoni" on erityisen vahva. Löysin yhdestä Trendin bloggarin, Elina Tanskasen, blogista linkin testiin, joka paljastaa alustavasti, millainen on tunnelukkosi ( jos rupesi kiinnostamaan niin tästä pääset sinne...). Tulokseni oli erittäin osuva. Harvoin mikään testi antaa näin tarkkaa analyysiä itsestäni. Tämä ehkä vähän selkeyttää viime aikaisia ajatuksia ja pohdiskelujani itsestäni ja tekemisistäni. Tässä yksi osa siitä lopputuloksesta:

"Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Jos asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet todennäköisesti syyllisyyden tunteita. Uhraudut, jotta et joutusi kokemaan syyllisyyttä siitä, että et ole huomioinut riittävästi toisia. Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta, koska muiden tarpeet yksinkertaisesti ylittävät omasi. Saatat olla luonnostasi empaattinen, etkä halua toisten kokevan mielipahaa. Koet itsesi vahvaksi ja kannat vastuuta toisten hyvinvoinnista. Sinun on helppo olla toisia kohtaan ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kuuntelet yleensä toisten ongelmia ja kerrot omistasi vähän."

Jesus, kun pelästyin tuon tekstin totuuden mukaisuutta... Tuo on niin totta, niinkuin ne loputkin analyysistä... No, onpahan ainakin miettimistä taas hetkeksi aikaa, miten noita voisi hieman laannuttaa itsessäni... Koska on ne aika puuduttavia elämänkumppaneita.

Ai niin ja se jauhelihakukkakaalilaatikko! Ihan sama valmistus periaate kuin makaronilaatikossa, mutta keitä kukkakaalit makaronin sijaan. Ja kannattaa sekoittaa sen munamaison sekaan sitä uutta valion maustetut rahkat yrtit versiota. Tulee muuten hyvää!

Että semmoisia tänään... Jos ei muuta, niin olen saanut ainakin hyvää ruokaa! :)

Tukkatyylin päivitys

Hah, sai vain meikä likkakin aikaaseksi värjätä ne hiuksensa! :D Vähä tummempi tuli kuin ajattelin, mutta se ei ole ollenkaan huono asia. Niin, ja olen vaihtelun vuoksi laittanut keskijakauksen. En kyllä todellakaan muista koska viimeksi mulla on ollut keskijakaus! Ehkä viimeksi yläasteella seiska luokalla...? En ole sen aikaisten traumojen ja kamalien kuvien takia uskaltanut laittaa keskijakausta, mutta ei se olekaan niin kamalan näköinen. Nimittäin silloin, kun mulla on viimeksi ollut keskijakaus, hiukseni ovat ulottuneet reilusti perseen päälle ja hiusten väri oli, ah, niin sanoin kuvaamattoman kaunis! ( oksennusrefleksin toimiminen on taattu, kun näenkin seiska luokan luokkakuvan...!) Mutta nyt on parempi lähtötilanne, joten nyt on vain totuttelemista.

 Ja oottekin varmaan huomanneet mun rakastuneen kuvassa näkyvään ruutupaitaani? Jos ette, niin täten ilmoitan olevani. Ja varsin syvästi olenkin! Törkeän helppo vaates, jota ilman en enää tule toimeen. Se vain yksinkertaisesti toimii aina!

Ja silloin kun ruutupaita on sopivan iso, niin se peittää sellaisen ruokaa täynnä olevan pallomahan ilman, että näytät isolta muuten. ;)

Pitäälö munkin nyt sitten vielä? Lunta on tullut tännekin päin maailmaa! Ja nyt olen tämän sanonut, niin se on sulanut aamulla ja sitten kaikki on yhtä lillua! :D Ei mee nallekarkit tasan...

Näihin tunnelmiin jääden ja huomenna palaten asiaan sanon teille hyvää yötä! <3

Linnan juhlat

Sanonpa vaan tähän alkuun, että oli harvinaisen paljon tylsiä pukuja ja harvinaisen vähän mielenkiintoisia ihmisiä tänä vuonna linna juhlissa! Myönnän, että ajatus karkaili välillä aivan jonnekin muualle kuin pukujen vahtailuun... Mutta oli siellä kuitenkin joitakin helmiä seassa. Ja suurin osa niistä olikin sitten yhden suosikkisuunnittelijani Katri Niskasen suunnittelemia. Katrihan oli suunnitellut peräti seitsemän pukua näihin bailuihin!

Jenni Vartiaisen puku oli yksi suosikeistani. Ja voisin väittää, että Jenni oli koko porukan upein ilmestys!

Tämä oli ehkä kaikkein hauskin puku. :D Ei kyllä varmaan kovin monelle tule mieleen pukea linnan juhliin Angry birds -aiheinen puku päälle! Ellei satu olemaan kyseisen pelin luojan puoliso...

Tästä jos mistä puvusta huomaan, että se on Katrin tekemä... Laskoksia ja oikein neutraali väri. Oikein kaunis puku! (Hei, mähän alan kuulostamaan jo niiltä kommentaattoreilta... :P)

Nämä kolme viimeistäkin ovat Katrin luomuksia. Ja nämä kuvathan on sitten ryöstetty täältäpäin! Kiitos ja anteeksi!

Siinä oli Katrin tekemät, mutta oli niitä muitakin upeita pukuja. Kuten esimerkiksi tämä:

Ja tämä (oi nam!) :

Ja vielä tämä!

Olihan noita, mutta silti oli liian vähän oikein hienoja pukuja. Oli liian helppo valita parhaat päältä... Olisi voinut panostaa pikkuusen enemmän, mutta ei. Kun ei kerran panostettu pukuihin, niin oltaisiin voitu panostaa pikkuisen noihin etiketti sääntöihin ja tapaan kätellä Presindenttiä ja poitumiseen siitä kättely tilanteesta! Oli se sellaista sähläämistä, kun ei porukka osannut mennä oikealle puolelle odottamaan aveciaan, välillä se avec oli kateissa ja sitten jotkut jopa unohti omansa sinne Pressan luo ja lähtivät painamaan jo itse edeltä pois paikalta! Säälitti vähän noiden puolesta, mutta minkäs sille enää mahtaa? Se oli ja meni ja täts it! Mutta seuraavat linnaan kutsutut voisi kyllä oppia näiden edellisten virheistä... ;P

Piparimaakari

Joku maahan lentäny onnetoon pipari erä...

Säälittävän näköinen piparitupa. :D

Innostuinpas siinä itsenäisyyspäivän kunniaksi leipomaan pipareita! Joo o, tuo piparitupa on kyllä vähän onnettoman näköinen, mutta sainpa kasaan vaan! (Oikeesti homma meni niin, että mä sekoittelin sulaa sokeria ja iskä sitten kasas koko tuvan ja mä vaan koristelin... Ja tein taikinanki! Mutta kyllä iskältä tuo homma luistaa paremmin kun kerran raksamies sattuu olemaan... ;P)

Mutta hyvää itsenäisyyspäivää kaikille vielä! Huomenna sitten asiaa linnanjuhlista... :D

Ärräpäitä ja painoja

Kyllä v*tutus helpottaa kummasti, kun sen käy purkamassa salilla painoihin! En ensin meinannut mennäkkään puntille, oli muka niin naatti "rankan" koulupäivän jälkeen. Onneksi kuitenkin rupesi ketuttamaan niin kovaa, että lähdin sitten suutuspäissäni siskon kaveriksi riehumaan painojen kanssa.

Erittäin keskittynyt ilme...

Persettä pitkälle!

Vieläkin pitemmälle!

Ja mähän oon just sen näkööne, että mä handlaan tän homman!

Näillä en tehny mitään, otinpa vain kuvan niistä kun olivat niin kivasti siinä rivissä. :)

Tulihan se ketutus purettua, ennen kuin meni kotia räyhäämään ja purkamaan sitä sitten sinne. Sitten ei olisi ollut kivaa kenelläkään. Onneksi systeri ei ota nokkiinsa, vaikka sille vähän kiljuu ja manaakin. Manaa vaan takaasi ja käskee rauhoottua. Mutta nyt tällä kertaa manasin vain v*tutusta pois, enkä siskon neuvomista liikkeiden oikein teossa, mitenkä asia nyt yleensä on. Voin sanoa, että olen juuri niitä ihmisiä joita ärsyttää, kun muut ihmiset neuvovat sellaisissa asioissa, joista tiedän edes vähän jotain itsekkin. Olen näemmä antanut periksi sali-tietämyksen saralla, koska tajusin etten tiedä salilla käymisestä RIITTÄVÄSTI huolimatta kuulantyöntäjä taustastani. Ja sisko on jatkanut hommaa, kun minä olen lopettanut, joten antaa hänen sitten päteä ihan rauhassa. On ihme, että edes annan asian mennä näin, koska yleensä en ota siskoltani mitään neuvoja vastaan. No, miksi? Ihan tälläinen siskojen välinen periaate kysymys. :)

Uudistuksia ja toiveita!

No niin, vihdoin mäkin sain aikaaseksi muuttaa tuota bannerikuvaa ja muutimpa siinä samalla pikkaisen blogin nimeä. Tietysti osoite tänne on sama, mutta nimi nyt tässä muuttui vaihvihkaa... Olen oikeastaan alunperinki meinannut käyttää tuota nimeä, mutta näin jälkeenpäin ajatellen en tiedä miksi en ole tuota heti käyttänyt. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :) (ja yritän vähän rajoittaa tuota blogin ulkoasun muuttelu tahtia, on se aika haipakka tahti ollut välillä... ;P ) Että nauttikaa! :)

Ja ne toiveet sitten... Mua on tässä nyt hetken aikaa kutkutellut muutamat lisäosat kameraani. Kuten esimerkiksi Kaukolaukaisin:

Ja kamerajalusta:

Mutta tässä on ongelmana, että pukki ei varmaankaan muista minua näillä haaveilla, koska olen siltä jo pyytänyt uutta tietokonetta. Näkyvyys näytöllä alkaa jo mennä sen verran huonoksi, että se alkaa jo haitata tätä bloginkin päivittämistä... Joten tietokoneen tarve on suurempi nyt tällä hetkellä... o_O Niin, elikkä tämä tarkoittaa sitä, että mun on joskus myöhemmin kustannettava jalusta ja kaukolaukaisin itse. Helpottaisivat nämä huimasti mua näiden asu kuvien kuvaamisessa, koska mulla ei ole aina ketään jota piinata niiden ottamisessa. Saisimpa sitten sen homman ihan omatoimiseksi ja sujuvaksi sellaiseksi!

Muoti on harrastus!

Alkoi pikkuisen ärsyttämään tässä yksi päivä eräs asia, kun keskustelin ystäväni Maaritin kanssa. Ja asiahan on se, että miksi muoti harrastusta ei pidetä oikein minään? Olen varmaan tästä jo joskus maininnut, en ole varma, mutta puhumpa nyt. Nyt ainakin, kun eräs tyyppi oli suurin piirtein tuhahtanut ja vähätellyt Maaritin haaveita uudesta Versace for H&M babydoll mekosta, johon hänellä ei ole varaa nyt juuri. "Kuka nyt laittaa yli sataa euroa johonkin mekkoon?" oli erään asenne suurin piirtein.

Minullekin tuli sanomista unelmieni laukun hinnasta, kun kerroin sen ostamisen jälkeen. "Ei mistään laukusta pitäisi maksaa noin paljoa. Eikä laukkuun saisi edes laittaa noin paljon rahaa!" Joopa joo, mä ehkä halusin ja minkäs teet, mun rahat, mun ostokset... Mitä se muita liikuttaa, kuinka paljon joku laittaa rahaa vaatteisiin tai asusteisiin? Jos muoti ja tyyliinsä panostaminen sattuu olemaan jonkun harrastus ( kuten esimerkiksi meikäläisen...), niin miksi tämä ei saa sitten kuluttaa siihen? Ei kukaan ole sitä missään määritellyt, että muoti ja vaatteet eivät ole harrastus. Eikä se mitään pinnallista ole, ainakaan omasta mielestäni. En ole omasta mielestäni mikään pinnallinen ihminen, ymmärrän hyvinkin rahan päälle; tiedän ettei se kasva puussa ja, että rahan eteen on tehtävä töitä. Säästän keräämiäni rahoja, jotta saisin ostettua sen ihanan aidon nahkalaukun tai D&G:n pitsimekon, koska ne täydentäisivät silloin kokoelmaani vaatekaapissani. Niin, muoti harrastus on vähän sama asia kuin postimerkkeily: siinä vain kerätään juuri niitä itselle oikeita vaatekappaleita, eikä postimerkkejä.

Mutta suurin kysymys tässä harrastuksessa on varmaankin se raha. Mutta en näe sitä mitenkään ihmeellisenä, niitä vaatteitahan käytetään, ei niitä osteta vain näytille johonkin vitriiniin. Miksi ei saisi laittaa niitä muutamia satoja euroja muutamaan kenkä pariin siinä missä joku toinen käyttää sen muutama sata euroa uusiin auton vanteisiin ja lisävaloihin ja kolmas kotiteatterin rakentamiseen? Jos kerran vastaus on jälleen kerran se pinnallisuus, niin minusta yhtä hyvin voidaan sitä viihde elektroniikan hamstraamista sanoa pinnalliseksi niinkuin myös sitä autonsa tuunaamista. Muoti on ihan yhtä eettinen ja saman arvoinen harrastus siinä missä kaikki muukin harrastaminen. Mutta miksi, oi miksi, muoti on aina turha harrastus verrattuna vaikka ihan mihin tahansa muuhun tekemiseen, oli se sitten urheiluun liittyvää tai sitten musiikkiin?

Mä oon ainakin itse saanut aina taistella tämän asian puolesta todella usein. Olen ylpeänä laittanut päälle juuri ne vaatteet jotka ovat omasta mielestä näyttäneet hyvältä, vaikka nyt vähän erikoisempia ovatkin olleet. Mutta sen erikoisuuden takia olenkin saanut aina pelätä sitä, minkälaisi pilkka nimityksiä saan seuraavaksi kuulla vaatteistani. Joskus on vain katsottu pitkään päälle, joskus minulle on sanottu suoraan, että näytän ihan mustalaiselta tai olen pukeutunut potkupukuun tai legginssini ovat olleet muuten vain järkyttävät. Onhan noita, mutta onneksi olen saanut niitä kehujakin siitä uskallisuudesta. Ainakin hattujani on aina kehuttu, mikä on mukavaa. Muotihan on itsensä ilmaisemista siinä missä tanssi ja musiikki. Ja minulle on nykyään ihan sama mitä muut vaatteistani tuumaavat, ihan yks lysti. En se olisi minä, jos mulla ei olisi joskus sitä helkutin potkupukua päällä tai sitä pitkää mustalaishametta. ;)

Mä ja Maarit... Vaatehirmuja pimuja!

Ja enhän mä niitä pilkkanimiä aina vakavasti ota. Onhan ne hauskoja nimityksiä mitä muut välillä keksii mun vaatteista. Mun kommentti on sitte, että sori, mä tykkään näistä, ne on mun päällä ja tulee olemaan. :) Kuluttakoot muut aikaansa ja rahaansa perhokalastuksiinsa ja varaosiinsa, mä käytän aikaani vaatteitteni valitsemiseen ja puuttuviin, tyyliä täydentäviin vaatekappaleisiin. Ei se väärin oo!

Ahaa -elämys!

Aivan! Tosiaan, nyt on vielä vähän aikaa joulukuun ekaa päivää! Oujes, saa avata ekan luukun suklaakalenterista! Mutta ei kattota sitten sinne pihalle, jookos? Sielä kun ei ole yhtään jouluinen keli, joten emmehän halua sen masentavan meitä?
Ja sallinette tämän seuraavan manauksen? Kiitos. KUKA PRKLE##&%(%()=)/)/)&(/%/#¤#¤% TILAS JOULUKUUKSI VESISADETTA EIKÄ LUNTA!?

Elokuvafestivaali pukeutumista

En millään voinut olla bongaamatta siinä kuvaamisen tiimellyksessä tätä kyseistä vierailijaa! Ihana ylisuuri villapaita (feikki)uggien kanssa ja nuo suloisen pörröiset hiukset sopivat niinkuin nyrkki silmään tuohon kokonaisuuteen!
Tietenkään, ujona tyttönä, mun kuvaus luvan kysymisestä ei meinannut tulla mitään... Sönkkäsin jotain epämääräistä ja vaivoin uskalsin mainita pitäväni blogia, jonne kuva tulisi. Ujo mikä ujo, minkäs sille voi? :)

Se on muutenkin yllättävän mukavaa bongailla mitä muilla on päällä. Ainakin itse teen sitä jatkuvasti, mutta en todellakaan millään pahalla silmällä (no okei, joskus tekee mieli korjailla jonkun pukeutumista, mutta hyvin harvoin...!). Valitettavasti suomessa tämä muiden vaatteiden kuvaamisharrastus on vähän tuntematonta ja outoa vielä, että ehkä sen takia se kysyminen jännittää... Saattavat pitää outonakin, jos noin vaan tullaan kyselemään! ;P

Täydellinen laukku

Huokaus... Kattokaa nyt sitä! Eikö se vain olekkin kaunis laukku. Kyllä tätä jos mitä kannatti odottaa vuoden verran!

Siinä se nyt on... Enää ei tarvitse kattella sitä oikiaa, kun sen on jo löytänyt. Nam!

Päivän asu (viikko sitten...)

Vihdoinkin sain tännekkin aikaaseksi näitä asukuvia, tosin viikon jäljessä... Mutta sain kuitenkin, huolimatta ajan puutteesta, kadonneesta USB- johdosta ja takkuilevasta koneesta (plus siihen vielä mun todella hyvät hermot...)!

Ruutupaita tuli ostettua Tampereen Ginasta viikko sitten lauantaina. Lupasin kyllä itselleni etten ostaisi yhtään mitään, mutta kuinka ollakkaan, käteen jäi ruutupaita, silkkikauluspaita ja UNELMIEN LAUKKU! Sellainen laukku on aitoa nahkaa, konjakin ruske ja iso! Se on juuri se laukku, jota olin kytännyt vähintään vuoden päivät jo seinäjoen Vero modassa ja nyt se on MUN! Hinta tosin kirpaasi vähän enemmän kuin vähän, mutta annoin itselleni luvan, koska 1. Vuosi on pitkä aika odottaa ja kytätä unelmiensa laukkua ja 2. Olin säästäny rahaa jo hetken aikaa ja nyt mulla oli varaa ostaa se. Kuvaa siitä sitten myöhemmin... <3

Niin, tosiaan, tuo ruutupaita on ollut varsinainen pelastaja, koska pukeutumiseen panostamiseni ei ole vieläkään oikein kohentunut, niin tuon voi vain heittää päälle ja näyttää silti vähän edes ihmiseltä. :) Rakastan muutenkin ruutupaitoja, mutta en tajua miksi tämä on nyt se ainut mun vaatekaapissa... o_O

Elokuvia, elokuvia

Tämä viikonloppu on mennyt tähän asti Elokuvateatteri Matin-tuvalla ja tulee loppuun asti menemään. Viidennet Filmifestivaalit on siis kyseessä ja viidennen kerran meikäläinen on täällä muun rytmiryhmän kanssa kökkä hommissa. Voinpa todeta, että onneksi nämä on vain kerran vuodessa näin hommissa olijan näkökulmasta katsottuna. Jos saisi itsekkin nauttia vain elokuvista niin kyllähän tämä useammin voisi olla.


Mutta ei kuitenkaan. Kameran takana meikä viettää tämän kertaiset festarit. Kyllä, saan nyt oikein luvan kanssa leikkiä paparazzia! Mikäs sen mukavampaa! :D

Nyt ei ole ihan ajan tasalla olevia kuvia, koska niitä on jo kertynyt rapiat 700 ja en millään ehtisi niitä siirtää koneelle... Ja tämä koneeni saattaisi vaikka heittää veivinsä siitä kuormituksesta. ;) Mutta huomenna lisää! Adios!

Paisunut pullataikina tässä, hei!

Joo, en todellakaan ole noudattanut aikaa sitten aloittamaani kunto-ohjelmaani! Syynä on nyt ollut kaikki muut elämän käänteet ja murheet... Jotenkin kummasti kaikki sellaiset vaikuttavat mun syömiseen ja liikkumiseen... Ja nyt ei todellakaan näytä hyvältä! Tilanne on nyt sellanen etten uskalla mennä edes puntarille, jotta säästyisin itkupotku-raivareilta ittelleni. Saattaisin pelästyäkkin aika roimasti puntrin lukemaa ja sen jälkeen eristäytyä jonnekkin koloon ylhäiseen yksinäisyyteen. Mua alkaa itteäni oikeasti hirvittää, koska vedin juuri jotkut vanhat lökäri farkut jalkaan ja ne meni sitten juuri ja juuri jalkaan! Ja ne ovat aina olleet pikkuisen isot, että ne on saanut vetää vähän kireemmälle pysyäkseen ylhäällä... Nyt vois ne hälytyskellot soida!

Prkle... Kuinka ihminen voi kaikkien elämän mullistuksien antaa vaikuttaa kroppaansa!? Just tällästen asioiden takia mun paino jojottelee ylös ja alas koko ajan, eikä se ole mitään tervettä touhua... Ja nyt on sellainen tilanne ettei omassa kropassa ole hyvä olla. Todellakin pidän kurveista, enkä haluaisi olla mikään pikku-pojan kroppainen laiheliini, koska sellaista minusta ei saa. ( ei sitten oteta siellä haukkumisena näitä mitä tässä annan esimerkeiksi... Ilmaisen asiat näin karrikoidusti, jotta ajatus menisi perille...) Nyt on vain sen verran tullut lisää ylimääräistä, että näytän lähinnä ilmapallon nielleeltä... nestettäkin on naamavärkkiin tullut mukavasti! Tällä hetkellä en pidä lainkaan peilikuvasta ja sillä siisti. Asiahan ei tänne valittamisella muutu miksikään, mutta on ainakin asia jonnekin todistetusti ilmaistu. Tiedän, ettei nyt saisi ottaa mitään kaameeta laihdutuskuuria ennen joulua ja varsinkaan ennen kirjoituksia! Ei se eläminen inhoamassaan kropassa kuitenkaan sen parempi vaihtoehto ole....

Muodot vissiin kateissa Taralla....?

Ei stana... Nyt jotain muutosta tähän ja PIKKUUSEN NOPIAA!

Minkä värinen pää sitten...?

Alkuun anteeksi tämä pieni muotoinen hiljaisuus, on ollut taas kaiken maailman töitä, koulujuttuja, Joulupuoti asioita ynnä muita, ynnä muita... Mutta ei niistä sen enempää!

Niin, minkä värisen pään sitä nyt värjäisi? Tai, no, Parempi ehkä kysyä, että mikä punaisen sävy tällä kertaa? Oon niin eritysen tykästynyt siihen, mutta en haluaisi olla taas joku imitaatio paloautosta... Kyllä, mulla on ollut sellainen räiskyvän punainen pää! Ja nyt, kun katsoo esimerkiksi tuota vanhaa kuvaa ittestäni mustapäänä, niin ei se kyllä oikein ole ehkä niin hyvä kuin silloin kuvitteli... Voi jumaleissöni, ku mulla oli tos kohtaa vielä lyhyetkin hiukset! Nyt vasta tajusin kuinka paljon ne on kasvanu tässä yhdeksän kuukauden aikana! :D

Mut on ne hiukset silti aika hitaasti kasvanu... Kun miettii, että nyt ne on pikkuusen yli olkapäiden, niin ei ne kuitenkaan hirveän nopeasti ole kasvanu... Mutta sitten on jumankauta niitä ihmisiä joiden hiukset kasvaa sen puolitoista senttiä kuukaudessa! SE ei voi olla normaalia... Salaa olen heille kateellinen, mutta en sitten kuitenkaan... ;)

Joka tapauksessa sieltä kaupasta jää käteen joku punaisen sävyinen väri... No, voi EHKÄ tulla joku muu, mutta yksi väri on varmasti poissa laskuista. Nimittäin erittäin vaalea. Musta ei tule tänä päivänä blondia, eikä tule koskaan tulemaankaan! Se on vissi! :D

P.S. Yksi syy tähän mun postaushiljaisuuten on mun läppärini näytön mahtava näkyvyys... Voin kokemuksesta sanoa, että läppäriä ei kannata jättää lattialle kaiken muun roinan alle. Sen päälle voi vaikka astua... :D

Mikä on, kun ei ahdista!?

Mahtava tunne ollu koko päivän... On vain hymyilyttänyt koko päivän huolimatta puoli kuuden herätyksestä, puolentoista tunnin ajomatkasta vieden sisko kouluun ja keretä itse kouluun kahdeksaksi, josta sitten töihin iltavuoroon. Jotakin olisi voinut ketuttaa, mutta mua ei! On ollut sellanen mahtavan helpottunut olo, vaikka jotkin asiat vielä mietityttää. Sellanen olo, että mikään ei voi viedä nyt tänään tätä tunnetta multa ja ettei kukaan voi mulle mitään! Tämä on niin harvinainen tunne itselläni, että sen takia tuollainen peripohjalainen lausahdus otsikkona on osuva.
Mutta on vain hymyilyttänyt ilman syytä. Ei ole ollut sen ihmeempiä syitä. Tai ehkä sen takia vähän, kun alkaa tuntua, että kaikki järjestyy parhain päin koko ajan. Ehkä on hymyilyttänyt aitojen ihmisten takia. Sellaisten, jotka oikeasti välittävät. Tai, että mulle tärkeä ihminen tuli tänään kotiin. Tai, että en ole menettämässä minulle erittäin tärkeää ihmistä. Ehkäpä se, kun uusi inspiraatio piikki ajoi mut taas ompelukoneen ääreen. Voi olla, että hetkellinen tyytyväisyys ulkoiseen minääni jatkui koko päivän. Ehkä sain tänään olla täysin oma itseni ilman, että tarvitsi miettiä muiden ajatuksia siitä. Tai sitten vain muut ovat hymyilleet mulle tänään, jolloin itseänikin alkaa hymyilyttämään. Nuo kaikki edelliset voivat olla syynä, mutta tärkeintä tässä on ollut, että oon vain hymyilyt ja ollut hyvällä päällä. Ja vielä enemmän on hymyilyttänyt, kun olen saanut muut ihmiset hymyilemään. Miksi me ihmiset ei hymyillä yhtään sen enempää? Onhan hymyily toiseksi paras asia mitä huulilla voi tehdä. :)


Hahaa, nyt varmaan tuumaatte, että mikä tuolle nyt on yhtäkkiä tullu. No, eipä oikein mikään. Huonot päivät vain vaihtuneet hyvään oloon? Ihan sama, tänään on vain ollut hyvä olla. Tälle tunteelle ei nyt löydy muita sanoja. Ehkä ei tarvitsekkaan ettei se tunne sitten katoa, kun sitä yrittää järkeistää. Eihän kaikkea tarvitsekkaan järkeistää, eihän? Joskus jostain mahtavasta menee se "jokin", kun sitä yrittää järkeistää. Silloin se ei enää ole mitenkään erikoinen. Joten jätetäänkö joidenkin asioiden järkeistäminen? :)
Ja päivä olisi ollut vieläkin parempi, jos olisin saanut KAIKKI tärkeät ihmiset lähelleni ja kertoa heille kuinka tärkeitä he ovat minulle.
Tänään olen ollut oma itseni. Ja aion jatkaa sitä. Toivottavasti se erittäin tärkeä ihminen huomaa sen. :)

Murehtimisen arvoinen elämä?

Kaikki aina sanovat, että murehtiminen ei ole koskaan kannattavaa. Siitä tulee vain pää kipeäksi, itselle paha mieli ja eikä enää näe kuin sen murehdittavan asian. Sanovat myöskin, että ei elämää kannata kuluttaa murehtimiseen. Varmasti kaikki sen tietävät. Mutta on meitä jotka murehtivat asioista niinkin paljon, että ne  asiat ovat jo muidenkin asioita. Ja minä ainakin olen yksi niistä. Erittäin paha sellainen.
Elämä heittelee kaikilla joskus ja sitä jää aina murehtimaan kaiken näköisiä asioita, mikä voisi helpottaa elämän heittelyä. Joskus sitä miettii päänsä kipeäksi ja tuntuu, että on ihan yksin eikä kukaan ymmärrä miltä itsestä tuntuu juuri silloin. Sitten sitä murehtii muita etteivät he murehtisi juuri sinusta. Eikö kuulostakin hankalalta ja vähän kieroltakin? Tälläisten tuntemusten takia murehtiminen on yhtä kannattavaa kuin syömättä ja nukkumatta jättäminen tai istensä vahingoittaminen. Eikö? Mutta miksi sitten se tuntuu pitävän kaiken pahan poissa ja elättävän toivoa edes pikkuisen? Tuntuu, että kun murehtii, niin kaikki on hallinnassa. Mutta ei ne asiat kuitenkaan suju yhtään sen paremmin murehtijoilla kuin niilläkään jotka eivät murehdi. Oletteko oikeasti huomanneet? Ihmiset, jotka eivät murehdi, voivat paremmin. Mutta miten he sen tekevät, niin sen kyllä HALUAN tietää!
Miten opettaa märehtijöiden kuningasta olemaan murehtimatta? No, enpä tiedä, kertoisin heti, jos vain tietäisin! Mutta sen nyt ainakin tajusin ettei se mitään muuta vaikka kuinka märehtisit asioita ylhäisessä yksinäisyydessä. Tai sitten jopa muidenkin seurassa. ( JIPPII, mikä älynväläys! Samanlainen älynväläys, kun tajusi vihdoin olla vertaamatta itseään ystäviini, jotka ovat huimasti itseäni pienempiä, koska en koskaan vain voi olla sellainen. Miten noin yksinkertaista asiaa ei voi tajuta heti? Mutta oli muuten helpottava herääminen!) Mutta eikö se ole jo askel eteenpäin, että tajuaa murehtimisen olevan turhaa? Sellainen varsinkin, jolloin miettii niin sanottua elämänsä CV:tä. Että elämä näyttäisi hyvältä sitten joskus muisteltuna. Tyyliin "minun pitäisi urheilla, koska niin kuuluu olla", "minun pitäisi opetella kieliä, koska se on arvostettua", "minun pitäisi osata sitä, tätä ja varsinkin tuota, että minua arvostettaisiin". Tuttua? No, mulle ainakin. Murehtiminen siitä, minkälainen pitäisi olla, on ihan täyttä bullshittiä! Tiedän sen, mutta teen sitä joskus itsekin. Myönnän. Mutta olen tietoisesti pyrkinyt vähentämään sitä. Se on nimittäin erittäin kuluttavaa.
Jotkut asiat taas tuntuvat murehtimisen arvoisilta. Paskat, sellaisia asioita ei pitäisi edes olla! Se on eri asia, että miettii ja pohtii sen arvoisia asioita, mutta märehtimään ei saa jäädä. Näin mulle sanottiin ( tosin tämä oli hiukan karrikoidusti ilmaistuna...). Ja käskettiin vaan ANTAA MENNÄ! Itsestäni se tuntui aluksi typerältä, koska silloin muka vain yrittää sivuuttaa asian ja jos asiaa oikeasti miettii, meneminen tuntuisi teennäiseltä. Typerää, Tara, typerää. Murehdin taas sitä, että ihmiset luulisivat minun unohtaneen murehdittavan asian, jos en koko ajan näytä masentuneelta ja pohtivalta. Etten pitäisi asiaa minään. Mutta ei se tietenkään tarkoita sitä! Oonko vähän seko? Vähä ehkä pitää olla...

Ei, ei elämää ole tarkoitettu murehtimiseen. Ei todellakaan. Pitää vaan antaa mennä ja tehdä juuri niinkuin itsestä parhaimmalta tuntuu! Kyllä muiden puheita ja neuvoja voi kuunnella, mutta loppu on itsestä kiinni. Se on sun elämä ja tää on mun elämä ja mä elän sen niinkuin mä haluan. Murehtimatta.

P.S. Ja kaikki te rakkaat ihmiset, jotka ehkä luette tämän, niin mulla ei ole hätää. Don't Worry! Piti vain saada purkaa ajatuksia. :)

Laiskiainen

Sellanen musta on tullu nyt vaatetuksen saralla. Tai no, väliaikaisesti ainakin. Mikä siinä on, kun alkaa jollakin tavalla taas kuntoilemaan, niin vaatetukseen panostaminen jää vähemmälle? Emmä nyt kuitenkaan missään verkkareissa kulje! Kyllä ne farkut on tullu vedettyä jalkaan ja laitettua ihan peruspaitoja päälle. Tarkoitan tässä nyt sitä, että mitenkään erikoisemmin en ole nyt pukeutunut, en ole nyt vain jaksanut miettiä. Mutta ehkä se tästä taas jossain kohtaa...

No, vaikka se päivittäinen vaatteiden miettiminen on jäänyt vähän vähemmälle, niin olen kyllä sitten panostanut ruuanlaittoon. Ja jotenkin nyt on ruvennut tekemään mieli kaikkea sellaista, joissa on normaaliversioissa viljaa... Ja meikähän ei pysty oikein enää syömään sellaisia ruokia... Ja tässä kohtaa haluan painottaa, että en syö mitään leipää, pastaa ynnä muita sellaisia jotka on tehty VILJASTA! En siis karppaa millään muotoa. Jos karppaisin, en söisi mitään missä on HIILIHYDRAATTEJA. Ja kyllä tähän napaan on uponnut ihan mukavasta kaikken sorttisia karkkeja ynnä muita sellaisia sokeripommeja. Mutta myönnän etten ole aivan täysin viljattomalla ollut, kyllä muutamat keksit on tullut vedettyä, parit kaakut kanssa ja jokunen pitsakin on kadonnut lautaselta. Nuo ovat olleet ihan tietoisia valintoja ja se on ollut sitten oma häpeä, kun illalla kärvistelee kipeästä mahasta. Ja se kanssa sitten näyttää siltä kuin olisin plussapallon niellyt jälkiruuaksi.
Mutta siihen ruuanlaittoon takaisin... Tein tässä lauantaina itselleni parit hampparit ihan alusta alkaen itse. Piru kun oli hyvää vaikka itse sanonkin!

Tein pihvitkin itse. Ja sämpylänkorvikkeina toimikin sitten gluteenittomat leivät, jotka eivät olleet yhtään pahoja, kun niitä vähän paistoi paistinpannulla. Mun mielestä kannattaa nähdä vaivaa hampurilaisten eteen, koska on ne vaan sata kertaa parempia kuin ne Atrian valmishampparit joihi tulee lykättyä vain sinappia ja ketsuppia. Tuo näyttääkin paremmalta kun se vain kasvaa ja kasvaa korkeutta, kun koko ajan keksii lisää kaikkea mitä säpylöiden väliin voi lykätä pivhiEn lisäksi. Nimen omaan PIHVIEN lisäksi. Omnomnomnomnomn......
Myönnytys tähän loppuun vielä... Jatkoin pikkuisen tuota hampparilinjaa grillillä eilen, mutta gluteenittomat leivät sai jäädä. Piru vie kun oli hyvä pekonihamppari, mutta pahoitteluja satoikin sitten vatsaparalle....

Pehmeän ihon salaisuus

Jos nyt en kuitenkaan rupeaisi kosteusvoide mainostajaksi.... Mutta olen oikeasti löytänyt henkilökohtaisen keinon saada ihosta pehmeän. Ja ei siihenkään mennyt kuin muutama kymmennen hukkaan heitetty purkki, hukkaan heitettyjä euroja ja varsinkin niitä hermoja! Mutta kun jaksaa vain etsiä, niin eiköhän se löydy. Mun omat keinoni on löytynyt, mutta voi jumaleissöni, kun ihmisestä voi tulla riippuvainen jostain purkista!

Siinä mun riippuvuus. Tuoksuu aivan ihanan makealle, jos sattuu tykkäämään makeasta hajusta ja tuoksu on aika voimakaskin. Hyvin tuoksuu vielä aamullakin sheapähkinälle, jos läträä illalla niinkuin minä. Mikä parasta, tätä ei tarvi paljoa ja se imeytyy hyvin. Ennen en laittanut minkäänlaisia rasvoja, mutta nyt en pysty olemaan, jos suihkun jälkeen ei saa rasvata koko kroppaa.

Parhaimman lopputuloksen olen saanut, kun olen vihdoin uskonut, varsinkin Trendi -lehden, että viikottainen ihon kuorinta oikeasti toimii! En ole jaksanut aina uskoa näihin kotikonsti-kauneus-kikkoihin ja olen pitänyt niitä vaivalloisina, mutta ei se paljoa aikaa vie, kun kerran viikossa jaksaa suihkussa karhealla kuorintahanskalla hinkata koko kropan. Viikottainen kuorinta poistaa jopa niitä iholle muodostuvia näppylän tapaisia, jotka pilaavat koko ihon sileyden. Ja erityisesti kuorinnan jälkeen on ihana levittää sheapähkinäöljyä rasvaa! Eikä se miltään vaivallioselta enää tunnu, kun sen on saanut jo rutiiniksi itsellensä. Siitä siinä vain on kyse.
Ei se sitten ollutkaan mitään salatiedettä se pehmoinen iho. Voin oikeasti erittäin itse kriittisenä ihmisenä oikein sanoa, että ihoni on lähes yhtä pehmeä kuin vauvan pylly. No, ei nyt ihan kuitenkaan, mutta sinnepäin... Ei nyt sentään liioittelemaan ruveta! Mutta on se pehmeämpi kuin aiemmin. Minä tykkään!

Lihasten metsästys jatkuu

Niin jatkuu ja jo toista kertaa tällä viikolla olin salilla. Tämä perjantain puntti oli sama minkä tässä jonkun aikaa sitten esittelin, se oli se kokonaisvaltainen reeni käsille ja selälle.
Mutta nyt esittelen teille perseen ja reisien happoreenin minkä tein tiistaina (en tiedä kiinnostaako teitä oikeasti, mutta tänne ne ainakin tulee...)! Tässä sitä sitten on:

• lämmittelynä juoksua (n. 1km lenkki)
• Askelkyykky painojen kanssa (itse käytän kuuden kilon kahvakuulia) eteen ja taakse 3x(8+8)
• Yhden jalan kyykky keppi niskan takana 3x(10+10)
• Päkijälle nousu 20 kg:n tangon kanssa 2x10-20
• Tangon kanssa eteen taivutus 15 kg:n tanko 2x(10+10)
• Lantion nosto (omavalintainen määrä)
• Suorat vatsat (omavalintainen määrä)

Sellanen happoreeni. Kyllä se hapottamaan rupeaa, kun vain jaksaa tehdä kunnon syviä kyykkyjä. Voin taata, että kyllä tuntuu persuksissa! Mulla ainakin tuntuu vieläkin reisissä ja pakaroissa arkuutta. En ole luultavastikkaan venytellyt riittävästi... Myönnän kuitenkin, että pidän siitä tunteesta, kun lihakset ovat vähän jumissa! Silloin ainakin tietää tehneensä jotakin! Eihän se nyt välttämättä ole mikään hyvä juttu, mutta se tunne tuo vain sellaisen voittaja fiiliksen. Tiedättekö mitä tarkoitan?

Toivon vielä sormet ritstissä, että mulle tulisi sellainen kunnon "saliriippuvuus". Kaikki ainakin väittävät sellaisen tulevan, kun jaksaa jonkun tietyn aikaa käydä salilla... No, luulisi se lihasten suuri kaipuu olevan niin suuri, että kettuuntuneenakin saa itsensä rääkille!

P.S. Yritän saada tännekin asti kuvia salilta, olisi varmaan mukavampi katsella kuviakin... Mutta katsoo nyt saako aikaaseksi. ;)

Aamuhetkiä

Banaani-turkilainen-jukurtti-hunaja- aamupalani, jota ilman aamu ei lähde käyntiin. Oi nam!

 En muuten syö nykyään muita jukurtteja kuin turkkilaista tönkköjukurttia. Mutta sen makeuttajaksi ei kelpaa sitten muu kuin hunaja!

Ja sitä hunajaa pitää olla reilusti!

Tänä aamuna olikin sitten sellainen yybernaisellinen fiilis, joka saadaan sitten vain yhdellä tavalla näytettyä: uutta oranssinpunaista huulipunaa suoraan Bergamon Kikosta. Voiko puna olla näin oikean värinen? Voi! Ja tuosta ripsarista on pakko hehkuttaa ihan vain sen hinnan takia: voiko nainen olla ostamatta ripsaria, joka maksaa sellaiset 3,90?! No ei, ottaen vielä huomioon kuinka hyvä se on!

Tämä aamu on ollut jotenkin ei-niin-tuskallinen-kuin-muutamat-edelliset-aamut. Vaikuttaako tähän se, että on perjantai? No oli mikä oli, tämä aamu on hyvä! Toivottavasti teilläkin.

Dementtiahiihtoa

Oi kyllä, juuri sitä ihanaa mummalajia lähdin sitten tänä aamuna harrastamaan. En yksinkertaisesti kehdannut lähteä Seinäjoelle asti uimaan, vaikka reeniohjelma niin mulle sanoi. Ei, ei kiitos tänä aamuna. Väsytti jo muutenkin, vaikka olin sellaiset mukavat kymmenen tuntia nukkunut (se on mulle paljon!). Jotenka lähdin sitten mahdollisimman kaukaiselle pururadalle sauvakävelemään, koska 1. Onpahan jotakin muutakin kuin juoksemista (monipuolisuutta kiitos, vaikka juoksemisesta olen oppinut pitämään) ja 2. En kehtaa sauvakävellä ihmisten ilmoilla.

Myönnän. Pidän dementtiahiihtoa vielä sen verran nolona hommana etten halua kylälle kaikkien pällisteltäviksi. Mutta en saisi pitää! Sehän on esimerkiksi ainakin 15% tehokkaampaa kuin pelkkä kävely, eikä se ole mikään helppo laji tekniikallisesti. Olen nähnyt niitä vähän raukkoja ja ehkä vähän surkeita tapauksia, jotka ovat "sauvakävelemässä" niin, että he vain vetävät niitä sauvojansa perässä, eivätkä tee niille mitään. Tai sitten ne heiluvat vähän sinnepäin. Ei sauvojen mukana vetäminen tee käsille yhtään mitään. Ja sauvakävely näyttää silloin, kun on tekniikka hallinnassa, erittäin urheilulliselta. Eikö näiden jo pitäisi potkia ihmisen suoraan kotiovelta lenkille?

Nyt varmaankin ajattelette, että mitenkä voin sanoa yhtään mitään muiden sauvakävelystä, kun en itse edes kehtaa mennä kylällä sauvat kädessä. No, enpä oikeastaan voisikaan. Mutta tiedän miten se kuuluisi tehdä ja teenkin sen niinkuin pitää, mutta se on vaan se oma häpeän tunne ja ajatukset omasta kävelystä: "No nyt toi katto oikein tarkasti mua. Pitää varmaan jonain Wannabeurheilijana..." "Ei hitto, teenkö mä nyt ihan oikein tän!? Hemmetti, jos en tee, nii sitten näytän vielä typerämmältä." Kyllä, ajatukset on vieläkin tuota tasoa, ainakin jos on yksin matkassa. Mutta valitettavasti pelkään näyttäväni samalta kuin ne jotka ottavat dementtiahiihdon niin tosissaan, että unohtavat käyttää niitä sauvoja myös. Ei se todellakaan ole läheskään yhtä paha juttu, jos on kaverin kanssa matkassa. Kaverin seurassa voi aina näyttää typerältä.

Kaikista näistä ajatuksista huolimatta voitin itseni joka tapauksessa, koska lähdin ne sauvat kädessä ihan vapaaehtoisesti sinne huhkimaan! Vähän aikaa sitten olisin haistattanut pitkät koko hommalle. Muorien hommaa sellanen! Mutta nyt olen hyväksynyt sen, että siinä tulee oikeasti hiki, käsissä tuntuu ja se vain toimii. Luulisi sen olevan ok, että huhkin edes siellä mettässä niiden sauvojen kanssa kuin en ollenkaan. Saa mummat mun puolesta vallata asfaltit. Mulla ei ole sinne hinku!

Suurin motivaattori sauvojen mukaan ottemiselle oli kuitenkin sauvakävelyn hyvä vaikutus käsivarsiin. Minä nimittäin inhoan käsivarsiani. Inhoan! Ne ovat paksut ja leveät ja pilaavat aina joka kuvan jokaisessa sukujuhlassa ja kissanristiäisissä. Haluan niistä ehdottomasti kiinteät ja kauniin lihaksikkaat. Ja siinä tapauksessa ei auta kuin ottaa ne sauvat käteen ja painua mettään, jos tahtoo vauhdittaa sitä kiinteytystä. Valitettavasti se juoksu ei auta sinne asti, vaikka siitä pidänkin. Joskus on vain nieltävä periaatteensa jonkun muun asian takia. Voi sitten myöhemmin, jos tavoitteessani onnistun, naureskella sauvakävelyllä olleen asiaan vaikutusta. Saatta ainakin muita naurattaa!

Italian tuomisia

"näyttääks tää typerältä, jos nojaan näin?"

Silmäpussia löytyy vieläkin... Ei toki ollenkaan väsytä, ei.

 Farkut: pimkie

Viittahuppari: Zara

Sulkarintakoru: Pariisin reissulta

Nuo farkut aiheutti kyllä suuren ihmetyksen sovituskopissa. Olin valmistautunut siihen, että ne jäävät viimeistää reisistä kiinni ellei jopa jo pohkeiden kohdalla. Mutta kas kummaa ne menikin päälle! Ja miettii vielä, että normaali tuuma koko Italiassa oli sellainen 34 johon meikäläisen reisi korkeintaan mahtuu. Ja nuo näyttivät kädessä vielä pieniltä! Mutta voi tsiisus, kun meikä tuijotti kuvaansa peilistä: "Nehän meni jopa kiinni!"
Niin ja huppari jäi käteen sen vähän erilaisen, mutta rennon ilmeen takia käteen. Tykkään!